tiistai 26. elokuuta 2014

Vuosi ilman uusia vaatteita -haasteeseen osallistuttu :)

Bongasin Facebookista muutama päivä sitten Vuosi ilman uusia vaatteita -haasteen, ja päätin osallistua. Olinhan jo muutenkin ollut sitä mieltä, että mulla on ihan tarpeeksi vaatteita kaapissani, ja kirppiksiltä löytyy kyllä jos jotain tarvitsee (ainakin yleensä). Haasteen järkevyyden ja nuukailuuni tuoman lisäkannustuksen lisäksi tämähän on myös ekologista ja eettistä, erittäin hyvä niin. :)

Haasteesta Facebook-sivuilla kerrotaan näin:

"Maailma hukkuu tavaraan ja vaatekaapit pullistelevat käyttämättömistä vaatteista. Ompelijat raatavat hikipajoissa ja kaatopaikat täyttyvät tekstiilijätteestä.

Tehdään nyt yhdessä ympäristöteko: ei osteta vuoteen mitään uusia vaatteita kaupasta, vaan käytetään vanhoja, ostetaan kirppareilta ja lainataan kavereilta. Ja koska sukkia ja alushousuja nyt ei välttämättä halua ostaa käytettyinä ja hätä ei lue lakia, sallittakoon jokaiselle kolme poikkeusta säännöstä (kovimmat pärjää tietty ilman apua)."

1 kommentti:

  1. Hei!

    Kuulin tästä mahtavasta ajatuksesta “VUOSI ILMAN UUSIA VAATTEITA”. Aiheen tiimoilta haluaisin kertoa, että olen julkaissut omakustannekirjan nimeltä NYKYNAISEN ASU MATEMATIIKKAA, jonka tarkoituksena on antaa selkeä ja yksinkertainen ratkaisu siihen miten 24 vaatekappaleesta voidaan muodostaa 432 asua tai 32 vaatekappaleesta voidaan puolestaan muodostaa 992 asua ja 40 vaatekappaleesta peräti 1900 erilaista asua tyylistä riippumatta ja jos on jo entuudestaan ollut pukeutumisessaan kutakuinkin tyyli ja väri uskollinen, niin ei ole tarvetta hankkia uusia vaatteita moneen vuoteen.
    Jos varastossa sattuu olemaan paljon vaatteita, kirjan systeemin mukaan voi rakentaa itselleen kaksi tai kolmekin kokonaista puvustoa. Asusteilla voi vielä luoda vaihtelua kuhunkin asuun aina tarpeen ja tilanteen mukaan.
    Jos kirja kiinnostaa sen löytää helpoimmin käymällä sivustolla tosiunelma.jimdo.com
    Sieltä löytyvät tiedot ja linkit kirjojen tilaamiseksi.
    Kirjaa on saatavana samasta paikasta myös englanninkielisenä nimellä DRESSING MATHEMATICS OF A MODERN WOMAN.

    Terveisin

    Terttu Paul

    VastaaPoista