lauantai 2. helmikuuta 2013

Tammikuu takana

Tammikuu hujahti yllättävän nopeaan. Ihanaa. :) Valoisan ajan lisääntyminen tekee hyvää.

Säästämisen kannalta olen myös suhteellisen tyytyväinen, rahaa jäi ihan mukavasti säästöön. Ruokakulut pysyivät yllättävän maltillisina, edullisten reseptien etsiminen ja kotiruoan valmistaminen alusta loppuun todella kannattaa. Kyllähän se hieman enemmän vaivannäköä ja aikaa vaatii, mutta ei loppujenlopuksi mitenkään kohtuuttoman paljon. Ja kun kerran miettii ruokalistat valmiiksi esim. neljälle viikolle, niitä listojahan voi sitten jatkossa kierrättää.

Tulihan sitä hieman lipsuttuakin tiukasta säästämisestä, olen ostellut useammankin kerran suklaata ja yhtenä heikkona hetkenä jäätelöpaketin, sekä uuden huonekasvin olohuoneeseen. Huonekasvin ostoa en kyllä edes kadu, olen lueskellut tässä viime päivinä viherkasvien huoneilmaa puhdistavasta vaikutuksesta, ja ajatellut että hankkisin kevään aikana kotiimme muutaman kasvin lisää. Tuovathan ne kotiin viihtyisyyttä ja kodikkuuttakin, ja kun en muuten aio sisustustavaroita tms. kotiin ostella, niin vieroitan tätä "tuskaa" sitten näiden viherkasvien hankkimisen muodossa (ja siis niitäkin aion ostaa maltillisesti, max. 2 kpl lisää). Kaveri lupasi myös antaa mulle pistokkaan yhdestä himoitsemastani kasvista, sitten kun vaihtaa multia kukkiinsa tässä kevään aikana.
Täytyy myöntää, että näin valon lisääntyessä olen jostain syystä saanut kummallisia mielitekoja hankkia "jotain uutta keväistä kotiin", ja hiplasin esim. viime viikolla kaupassa yksiä ihananvärisiä, kevyitä verhoja... järki kuitenkin voitti ja ajattelin tyytyä vain vaihtamaan huushollin verhot. Niitä vaihtoverhoja kun kaapistani jo löytyy...

Yksi vahva sisustusmieliteko mua kyllä vaivaa edelleen; keittiömme on pieni ja vähän hankalan mallinen, eikä sinne ole ollut helppo löytää mitään sopivaa mattoa. Ilman mattoa keittiö taas on jotenkin kolkon oloinen... Eksyin tässä yks päivä Elloksen sivuille (!) ja luulen löytäneeni maton, joka olisi sopivan kokoinen, mallinen ja värinen.... ja nyt se hemmetin matto kummittelee mielessäni jo neljättä päivää. Hintaa matolla olisi satasen verran.
Meillä on kyllä ylimääräisiä mattoja jo muutenkin varastoissa, ja olen luvannut itselleni etten osta niitä enempää... Miksi ne jo olemassa olevat matot eivät voi sopia keittiöön?! (Ja sopivatko ne kuitenkin, onko kyse vaan turhamaisuudestani?) Ja jos kuitenkin ostaisin ihan vaan tämän YHDEN maton, jos vaikka odottaisin että Ellokselle tulee taas jokin alennuskoodi, jolla saa 50% alennusta yhdestä tuotteesta, voisin saada maton viidelläkympillä. Mutta se olisi silti viiskymppiä!
Argh ja huoh, mitä päänsisäistä taistelua.
(Saa nähdä miten tämän kanssa käy...!)




2 kommenttia:

  1. Laita vanhat matot kiertoon ja osta uusi. Jaksaa taas säästää ja nuukailla, kun hankkii välillä jotain uutta. Ja vanhojen mattojen myynnistä saaduilla rahoilla voit rahoittaa ainakin osan uuden maton hinnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo.. matto on laitettu tilaukseen... Bongasin Ellokselta 40 % alennuksen, (en jaksanut odotella 50% aleja!?!) annoin periksi sitkeälle mieliteolleni, ja tilasin maton. Ensi viikolla vissiin tulee, saa nähdä miltä näyttää. Aion kyllä olla todella kriittinen, mikäli matto ei ole juuri sellainen kuin olen kuvitellut, lähtee se surutta palautukseen. :)

      Poista