lauantai 9. maaliskuuta 2013

Kummitytön synttärit ja lahjapohdintaa

Tänään ohjelmassa on vanhimman kummityttömme syntymäpäivät, pikkuneiti täyttää 3 vuotta! :) Kuluneella viikolla mietiskelin sopivaa ja järkevää lahjaa... syntymäpäiväjuhlat ovat mukavia, ja on ihanaa nähdä kummilapsia, mutta tämä lahjojen ostaminen on aina yhtä vaikeaa, en nauti tästä osuudesta laisinkaan. Lähinnä siis sen takia, että en meinaa millään keksiä mitään sopivaa, ja sitten turhauttaa.
Kuten jo aiemmin olen sanonut, en halua ostaa mitään turhaa (varsinkaan muovikrääsää), nykyajan lapsilla tuntuu olevan jo kaikkea (eikä kummityttökään ole poikkeus) enkä ole myöskään valmis laittamaan lahjaan hirmuisia summia. Eli jotain järkevää, tarpeellista, edullista, mutta kuitenkin jotain joka ilahduttaisi 3-vuotiasta...? Omaisinpa vähän enemmän luovuutta ja kekseliäisyyttä!

Pähkäilyjen ja epämääräisen kaupassa haahuilun jälkeen päädyin sitten ostamaan hänelle söpön yöpaidan (tai "yömekko" se on), kun sattui sopivan kokoinen kaupan alennushenkarissa roikkumaan (ja luulisin, että se voisi tulla käyttöönkin), ja mekon oheen pussillisen vaaleanpunaisia vaahtokarkkeja. Lisäksi ajattelin liittää synttärikorttiin lupauksen, että viemme (ja kustannamme) hänet alkukesällä huvipuistoon. En tiedä ilahduttaako lupaus tyttöä tänään, mutta mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, tyttö tulee kuitenkin muilta vierailta saamaan syntymäpäivälahjaksi paljon leluja, joten meidän pienehkö lahjamme tuskin paljoa ehtii harmittaa. Luultavasti huvipuistoreissu sitten aikanaan tulee kyllä olemaan tytölle mieleen.
...ja onhan tässä vähän omakin lehmä ojassa, saamme sitten myös itse viettää päivän kummitytön seurassa. Epämääräisen "leluautomaatin" sijaan kun olisin mielummin sellainen kummitäti, jolla on läheiset välit kummilapsiin. :)




2 kommenttia:

  1. Täällä toinen, joka odottaa aina innolla uusia postauksia. Kiitos hyvistä ideoista ja vertaistuesta.
    Hienosti ajateltu tuo kummitytön lahja-asia. Usko pois, tyttö ei kauaan muista kuka sen "kolmannen keltaisen kumiankan" antoikaan lahjaksi mutta kesähuvittelureissu säilyy taatusti mielessä pitkään.

    VastaaPoista