Kevät tuntuu vihdoin etenevän! :) Ajatukset ovatkin jo eksyneet kesään ja ns. kesämökkimme pihan laittamiseen. Piha oli toissa syksyyn asti vuosikausia villiintyneessä luonnontilassa, kunnes pääsimme raivaamaan sitä sen verran, että pihaan pääsee nykyisin muullakin kuin traktorilla ja pelkkien epämääräisten pusikoiden sijaan löytyy avaraakin tilaa, "jopa" nurmikkoa.
Olen tässä mietiskellyt, mitä kaikkea pihalle nyt keväällä ja kesällä laittaisin, selaillut puutarhakirjoja ja nettisivuja mm. eri kasveja ja pihasuunnittelua/-ideoita koskien. Viime kesänä ostelin valmiiksi kasvatettuja pihakukkia, ei nyt vielä voinut sanoa että homma olisi karannut käsistä, mutta aika paljon rahaa sain menemään pelkästään näihin muutamiin kesäkukkiin.
Tänä kesänä ajattelin päästä halvemmalla tässäkin asiassa...
Suunnitelmana on, että en osta yhtään (no, en ainakaan montaa...) "valmista" kukkaa
mökille, vaan
a) kasvattelen kotona roinanraivauksen seurauksena löytyneistä vanhoista siemenpusseista muutamia kukkasia itse*,
b) kyselen äidiltäni ja
kavereiltani olisiko heillä kenties siemeniä/taimia jaettavaksi,
c) hyödynnän
jo ennestään mökin pihalla kasvavia koristekasveja (näitä ei montaa ole, mutta
niitä mitä löytyy, voin istutella vähän uusiin paikkoihin tai rajata/reunustaa
niitä uudelleen, vaikkapa luonnosta löytyvillä kivillä tms.) sekä
d) hyödynnän myös luonnonkukkia (aka.
"rikkakasveja"). Mökin ulkorappusille ostin viime kesänä mm. isot
pelargoniat sisäänkäyntiä koristamaan, nyt mietin, että voisin aivan
hyvin kerätä portaille suuriin lasipurkkeihin vaikkapa tienvarsilta
löytyviä lupiineja kimpulliset. Ei maksa mitään, ja kyllä nekin
minusta ihan kauniilta näyttävät. Miksipä ei toisinaan voisi poimia lasten
kanssa purkkeihin myös perinteisiä kukkakimppuja päivänkakkaroista ja vaikka voikukistakin.
Sekä tietysti juhannuksen
aikaan koivunoksia... :) Halvaksi tulee, ja miellyttää kyllä ainakin tällaista nuukailevaa esteetikkoa. ;)
Ehkä mökkipihastamme ei ihan esittelykelpoista palkintopuutarhaa tule, mutta enpä sellaiseen tähtääkään. Jos piha omaa silmää miellyttää, ja tarjoaa mukavaa (ja edullista) puuhailua rentojen kesäpäivien iloksi, niin silloin se on mielestäni tarpeeksi onnistunut.
*toiveikkaana odottelen, että siementen esikasvatus ja hengissä pitäminen onnistuu. Aiemmat kokemukseni rajoittuvat lähinnä rairuohojen kasvatteluihin, ja nekin ovat joskus päässeet epäonnistumaan hajamielisen kastelijan vuoksi...
Saa nähdä miten käy, mutta jostainhan se on aloitettava :)
ps. Lisäideoita halvasta pihanlaitosta otetaan mielellään vastaan!
torstai 18. huhtikuuta 2013
lauantai 6. huhtikuuta 2013
Roinanraivausta uudella innolla
Löysin pari viikkoa sitten facebookista yhteisön nimeltä "Tavara päivässä pois", loistavaa! Sain uutta potkua jonkin aikaa jäissä olleeseen huushollimme roinan raivaamiseen. Kevät kyllä noin yleensäkin tuppaa jostain syystä olemaan sellaista aikaa, että tekee normaalia enemmän mieli siivota ja käydä kaappeja läpi, mutta "vertaistukiryhmä" tuli ihan tarpeeseen.
Rojunraivauksesta googlettaessani löysin myös sivuston, jossa oli tehty taulukko kotiin tulevan tavaravirran vähentämiseen ja seuraamiseen. Idea oli yksinkertainen, taulukkoon tulee päivämäärä, ja sen jälkeen kaksi saraketta "tavarat, joita toin kotiin" ja "tavarat, jotka laitoin pois". Olen saanut kiitettävästi turhaa tavaraa ja tilpehööriä poistettua kodistamme varsinkin viime viikon aikana, ja on ollut palkitsevaa kirjata taulukkoon ylös kaikki se vähentynyt roina. On myös ollut herättelevää tajuta, kuinka salakavalasti tavaraa kotiin tuleekaan :O Tänäänkään ei ole ostettu mitään, mutta havahduin kuitenkin huomaamaan, että eräästä tapahtumasta kotiutuessaanhan mies toi tuliaisina mm. mainoslippiksen, avaimenperän ja julisteita. Argh...
No onneksi tänään on myös lähtenyt kodista 26 tavaraa. Toissapäivänä 17, sitä edellisenä 15. Kaikki nämä meille ihan turhaa kamaa, esim. 4 kpl konjakkilaseja, jotka ovat olleet olohuoneen vitriinissä jo ainakin 5 vuotta, ei käytetty KERTAAKAAN (mies ne joskus osti, en tiedä kuvitteliko kenties siirtyvänsä siemailemaan konjakkia saunakaljojensa sijaan..?), tuikkukippoja (voi hyvänen aika, että meillä näitä muuten riittää, edelleen, vaikka olen niitä mielestäni jo poistanut melkoisen määrän!), snapsilaseja (joo, ei käyttöä niilläkään.. meillä ei hirveästi juoda alkoholia, mutta se mitä juodaankin, eli käytännössä miehen saunakaljat ja minun satunnaiset siiderit, kelpaavat ihan suoraan pullon/tölkin suusta), mainosavaimenperiä (niinpä.. laitoin näitä jo pakastepussillisen taannoin pois, nyt niitä on kerääntynyt jälleen!), parittomia mukeja, rispaantunutta joulukoristenauhaa, korvakorurasioita (niitä, joissa korvikset myydään koruliikkeistä.. mä en ainakaan säilytä korviksia niissä enää sen jälkeen, kun ovat käyttöön päässeet, vaan kaikki ovat sulassa sovussa/sotkussa pienessä korulaatikossa kylppärin kaapissa). Vanhentunutta jalkarasvaa, nutturapinnejä, vanhat silmälasit, pari posliinista koriste-esinettä (näitä oli muuten yllättävän vaikea heittää pois, koska olen saanut ne äidiltäni! Eivät olleet minun tyylisiäni enkä tehnyt niillä mitään, mutta kuitenkin, tuntui ihan kuin loukkaisin häntä ja väheksyisin hänen "rakkaudenosoituksiaan", kun laitoin ne pois...! :O ), peltipurkkeja...
Peltipurkkeja hamstrasin joskus kirpputoreilta kuvitellen, että säilön niihin nätisti ja kätevästi kaikenlaista pikkutavaraa. Noh, hyvä ajatus teoriassa, mutta käytännössä ei toiminut minun kohdallani. Ensinnäkin, se pikkutavara, jota purkkeihin sulloin, oli suurimmaksi osaksi täysin turhaa tilpehööriä. Toisekseen, näitä peltipurkkeja oli sitten kohta jo sen verran, että olisin tarvinut "säilytysratkaisun" säilytysratkaisuilleni. :D
Päätin jo jonkin aikaa sitten, etten enää osta yhtään lisää minkäänlaisia säilytyslaatikoita/-rasioita, minulla kun on näköjään tapana säilöä tällaisiin vain sitä ylimääräistä rojua, jolle ei ole mitään käyttöä, mutta jonka olen vain halunnut laittaa johonkin "poissa silmistä, poissa mielestä"-tyyliin. Nykyään koitan säilyttämisen sijaan vaan päästä suoraan eroon tästä tilpehööristä ja tuppaan ajattelemaan, että kotimme valmiit kaapit, hyllyt ja laatikot saavat luvan riittää. Sitten kun tavaraa on niin paljon, etteivät hyllyt riitä (ja tarvitsisi ostaa niitä ylimääräisiä säilytyslaatikoita), on viimeistään aika vähentää tavaran määrää.
No joo, on mulla järkevässäkin käytössä pari isohkoa muovista säilytyslaatikkoa; häkkivarastossa säilöttäviä kausivaatteita varten, sekä yksi peltipurkki, johon laitan aina ne uusien vaatteiden mukana tulevat varanapit. Aiemmin niitä pieniä varanappipussukoita ajelehti ties missä laatikoiden pohjilla ja säilytyskoreissa, tuo peltipurkki on niille ihan sopiva ja käytännöllinen. Tosin nyttemmin olen ajatellut, että vaatteiden varaNEPPARIT ja painonapit voisin kyllä säästämisen sijaan laittaa suoraan roskiin, tai lahjoittaa johonkin (kunhan keksin minne), koska a) en osaa laittaa sellaisia vaatteisiin -> b) en ole IKINÄ käyttänyt näitä varaneppareita/painonappeja. Tavallisia "ommeltavia" nappeja kylläkin.
Onko "painonappi" muuten niiden esim. farkuissa olevien nappien oikea nimitys? Vai miksi niitä kutsutaan? Siis ne yleensä metalliset napit, joissa on kaksi (tai useampi?) osanen, ja ne painetaan vaatteeseen ylä- ja alapuolelta jollain työkalulla niin, että kangas jää sinne väliin... Korjatkaa, jos muistan väärin :)

tiistai 2. huhtikuuta 2013
Vaatteita, aatteita
Kaapissani on roikkunut kevättakki, joka on ollut varsin vähäisellä käytöllä (edellisvuosina siis, tämän kevään lämpötilat eivät ihan vielä ole kevättakkiin siirtymistä sallineet...). Olin jo taittelemassa sitä Uffille menevään kassiin, kunnes tajusin ajatella, että vähäisen käytön syyn voisi oikeastaan korjata melko helpolla. Takin ongelma on ollut siis niinkin mitätön kuin väärä väri (miksi sitä väriä nyt kuvailisin... "likainen beige" lienee jotakin sinne päin?), joka ei mielestäni sopinut minulle laisinkaan vaan sai kasvoni ja olemukseni näyttämään valjuilta. Väri teki myös takista jotenkin liian tätimäisen, takin malli kun on itsessään jo hyvin perinteinen/klassinen, niin se tarvitsee mielestäni jotain muuta kuin "mitäänsanomatonta" väriä välttyäkseen lisäämästä kantajansa ikää vähintään kymmenellä vuodella. (Ikäkriisiä pukkaa?! ;) )
Kaupasta löysin sitten sopivan väriaineen, jolla värjäsin takin pesukoneessa vihreäksi, ja tulos oli mielestäni oikein onnistunut. Takin alkuperäinen beige väri aikaansai sen, että takista ei tullut ihan kirkuvanvihreää, vaan väri on ehkä hieman lähempänä ruohoa tai sammalta, tykkäsin :)
Nytpä ei enää tarvitse miettiä uuden takin ostoa, rahaa säästyi (no väriainepaketti maksoi n. 10 euroa) eikä tarvitse kierrellä tuskastuneena kauppoja eikä kirppareitakaan. Oikein odotan jo, että pääsen käyttämään takkia. Lähinnä tosin sen takia, että loputtomilta tuntuvat yö- ja aamupakkaset alkavat jo kyllästyttää, samoin aamuisten koulumatkojen jäiset ja TODELLA liukkaat jalkakäytävät...
Sitten muuta vaateasiaa.
Kävin taas läpi vaatekaappiani, ja huomasin, että ns. kotivaatteet lisääntyvät kovaa vauhtia.. muutamasta laadukkaaksi luulemastani vaatteesta on tullut käytön myötä yllättävän venähtäneitä ja/tai nukkaantuneita :/ Ei viitsisi millään ryhtyä ostamaan taas uusia vaatteita, edes kirpputoreilta, mutta ajattelin ottaa käyttöön vanhan vaatteidensäästökonstin suoraan lapsuudestani, eli töistä/koulusta/ihmisten ilmoilta kotiin tultua "paremmat vaatteet" vaihdetaan heti kotivaatteisiin. Käyttöä paremmille vaatteille siis tulee vähemmän -> likaantuvat vähemmän -> tarvitsee pestä vähemmän -> vaate kuluu/nyppyyntyy/venähtää vähemmän ...tai ainakin hitaammin.
Täytyypä testata, tulisiko tätä käytännössä noudatettua, ja huomaisinko mitään eroa aiempaan.
En kyllä pistäisi pahakseni, jos ikuinen pyykkivuorikin tämän myötä edes vähän madaltuisi...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)