maanantai 21. tammikuuta 2013

Viikon ruokaostokset 28,30 €

Tämän viikon ruokalista on valmis, ja kävin ostamassa puuttuvat ainekset ruokia varten. Kauppaan meni 40,37 €, mutta ruokien osuus tästä oli siis vain 28,30 €.
Loput 12,07 € meni siteisiin (ostan halvimpia mitä kaupasta löytyy, X-tra:n siteet maksavat 0,95 € - 1,25 €/10-16 kappaleen paketti, kelpaa meikäläiselle) sekä törkyhintaiseen Rexonan Maximum Protection-deodoranttiin, joka maksaa 9,87 € purkki! Tavisdeodorantteja saisi parillakin eurolla, mutta "valitettavasti" tuo vaan on sikamaisen hyvä deodorantti, ainoa, johon olen ollut tyytyväinen. Ei oikeasti petä kesken päivän, vaikka liikkuisin enemmänkin.

Ruokakulut eivät tämän viikon osalta todennäköisesti kuitenkaan jää ihan tuohon otsikossa mainitsemaani summaan, luultavasti joudun taas käymään ainakin kerran ruokakaupassa hakemassa hedelmiä ja maitoa yms. kuten viime viikollakin*. Tosin luulen, että säästöäkin tavallaan tulee, viime viikollakin jäi KOLME ruokaa laittamatta (ja aineita säästyi tälle viikolle), kun parina päivänä jäi tähteitä sen verran, että niistä syötiin vielä seuraavanakin päivänä, ja yhtenä päivänä olin lasten kanssa mummolassa, kätevästi ruoka-aikaan. ;)

*Viime viikon täydennyskauppareissulla meni rahaa 21,75 €, ja tähän sisältyi 2 litraa maitoa, kahvinsuodatinpapereita, ruisleipä, juustosämpyläpussi, 2 pakettia meetvurstia (miehelle), 2 kurkkua, pussi appelsiineja, 6 kpl jogurtteja.


Tämän viikon ruokalista siis tässä:

maanantai: kinkkukiusaus
tiistai: keitetyt perunat ja kananmunakastike
keskiviikko: makaronilaatikko (jäi viime viikolla siis tekemättä)
torstai: hernekeitto
perjantai: keitetyt perunat ja tomaattinen jauhelihakastike
lauantai: pasta carbonara
sunnuntai: tonnikalamuhennos ja riisiä (tonnikalapihvitkin jäi viime viikolla tekemättä)
+ joka päivälle ruokien lisäksi vaihtelevasti salaattia/raastetta/keitettyjä kasviksia

Kotona siis on näitä ruokia (ja viikon muita syömisiä) varten taas jo valmiina mm. makaronia, riisiä, tonnikalaa, kananmunia, 1 edellisviikolta käyttämättä jäänyt paketti jauhelihaa, pakastekasviksia (näitä jäi siis myös viime viikolta), muutamia hedelmiä, litra maitoa ja jonkin verran leipää. (sekä tietysti kaapissa olevia jauhoja jne. Ajattelin muuten leipoa sämpylöitä joku päivä tällä viikolla, aineet löytyy kotoa, eikä lisäleipää välttämättä tarvitse sitten enää ostaa kaupasta.)

Kaupasta tänään ostin siis tuolla 28,30 eurolla 3 litraa maitoa, yhden paketin jauhelihaa, hernekeittopurkin, peruna-sipuli-sekoitusta 1 kg, tomaattimurskaa, perunoita 2 kg, 2 prk ruokakermaa, kinkkusuikaleita, paketin pekonisuikaleita, pussin ruisleipää, pussin porkkanasämpylöitä, 2 kurkkua, 500 g porkkanoita, päärynöitä, sekä erilaisia jogurtteja 9 kpl (tällä kertaa niitä halpoja). Kaksi täyttä muovikassillista tuli ruokaa raahattua kotiin.
Onneksi lähdin kauppareissulle vasta täyttävän aamupalan jälkeen, minua vaivasi eilisen ja vielä tämän aamunkin ihan hirveä suklaanhimo, mutta täydellä vatsalla suklaan vastustaminen makeishyllyä ohittaessa ei ollut ylitsepääsemättömän vaikeaa, en sortunut heräteostoksiin. :)



1 kommentti:

  1. Suosittelen kokeilemaan ns. kuukautiskuppia! maksaa tietysti hiukan enemmän kuin ne siteet mutta koska yhdellä kupilla pärjää n. 10 v niin maksaa itsensä nopeasti takaisin.... Itse tykkään, ostin asuessani Jenkeissä (siellä yllättävän moni nainen käyttää sellaista, ei tarvitse olla mikään ns. viherpiiperö-en itsekään ole sellainen :D ). Suomessa kai voi tsekata ainakin Ruohonjuuri-kaupat, ehkä joissain muissakin paikoissa on? Jenkeissä tosiaan myyvät ihan marketeissa niitä (ainakin itärannikolla jossa asuin)...

    VastaaPoista