Löysin pari viikkoa sitten facebookista yhteisön nimeltä "Tavara päivässä pois", loistavaa! Sain uutta potkua jonkin aikaa jäissä olleeseen huushollimme roinan raivaamiseen. Kevät kyllä noin yleensäkin tuppaa jostain syystä olemaan sellaista aikaa, että tekee normaalia enemmän mieli siivota ja käydä kaappeja läpi, mutta "vertaistukiryhmä" tuli ihan tarpeeseen.
Rojunraivauksesta googlettaessani löysin myös sivuston, jossa oli tehty taulukko kotiin tulevan tavaravirran vähentämiseen ja seuraamiseen. Idea oli yksinkertainen, taulukkoon tulee päivämäärä, ja sen jälkeen kaksi saraketta "tavarat, joita toin kotiin" ja "tavarat, jotka laitoin pois". Olen saanut kiitettävästi turhaa tavaraa ja tilpehööriä poistettua kodistamme varsinkin viime viikon aikana, ja on ollut palkitsevaa kirjata taulukkoon ylös kaikki se vähentynyt roina. On myös ollut herättelevää tajuta, kuinka salakavalasti tavaraa kotiin tuleekaan :O Tänäänkään ei ole ostettu mitään, mutta havahduin kuitenkin huomaamaan, että eräästä tapahtumasta kotiutuessaanhan mies toi tuliaisina mm. mainoslippiksen, avaimenperän ja julisteita. Argh...
No onneksi tänään on myös lähtenyt kodista 26 tavaraa. Toissapäivänä 17, sitä edellisenä 15. Kaikki nämä meille ihan turhaa kamaa, esim. 4 kpl konjakkilaseja, jotka ovat olleet olohuoneen vitriinissä jo ainakin 5 vuotta, ei käytetty KERTAAKAAN (mies ne joskus osti, en tiedä kuvitteliko kenties siirtyvänsä siemailemaan konjakkia saunakaljojensa sijaan..?), tuikkukippoja (voi hyvänen aika, että meillä näitä muuten riittää, edelleen, vaikka olen niitä mielestäni jo poistanut melkoisen määrän!), snapsilaseja (joo, ei käyttöä niilläkään.. meillä ei hirveästi juoda alkoholia, mutta se mitä juodaankin, eli käytännössä miehen saunakaljat ja minun satunnaiset siiderit, kelpaavat ihan suoraan pullon/tölkin suusta), mainosavaimenperiä (niinpä.. laitoin näitä jo pakastepussillisen taannoin pois, nyt niitä on kerääntynyt jälleen!), parittomia mukeja, rispaantunutta joulukoristenauhaa, korvakorurasioita (niitä, joissa korvikset myydään koruliikkeistä.. mä en ainakaan säilytä korviksia niissä enää sen jälkeen, kun ovat käyttöön päässeet, vaan kaikki ovat sulassa sovussa/sotkussa pienessä korulaatikossa kylppärin kaapissa). Vanhentunutta jalkarasvaa, nutturapinnejä, vanhat silmälasit, pari posliinista koriste-esinettä (näitä oli muuten yllättävän vaikea heittää pois, koska olen saanut ne äidiltäni! Eivät olleet minun tyylisiäni enkä tehnyt niillä mitään, mutta kuitenkin, tuntui ihan kuin loukkaisin häntä ja väheksyisin hänen "rakkaudenosoituksiaan", kun laitoin ne pois...! :O ), peltipurkkeja...
Peltipurkkeja hamstrasin joskus kirpputoreilta kuvitellen, että säilön niihin nätisti ja kätevästi kaikenlaista pikkutavaraa. Noh, hyvä ajatus teoriassa, mutta käytännössä ei toiminut minun kohdallani. Ensinnäkin, se pikkutavara, jota purkkeihin sulloin, oli suurimmaksi osaksi täysin turhaa tilpehööriä. Toisekseen, näitä peltipurkkeja oli sitten kohta jo sen verran, että olisin tarvinut "säilytysratkaisun" säilytysratkaisuilleni. :D
Päätin jo jonkin aikaa sitten, etten enää osta yhtään lisää minkäänlaisia säilytyslaatikoita/-rasioita, minulla kun on näköjään tapana säilöä tällaisiin vain sitä ylimääräistä rojua, jolle ei ole mitään käyttöä, mutta jonka olen vain halunnut laittaa johonkin "poissa silmistä, poissa mielestä"-tyyliin. Nykyään koitan säilyttämisen sijaan vaan päästä suoraan eroon tästä tilpehööristä ja tuppaan ajattelemaan, että kotimme valmiit kaapit, hyllyt ja laatikot saavat luvan riittää. Sitten kun tavaraa on niin paljon, etteivät hyllyt riitä (ja tarvitsisi ostaa niitä ylimääräisiä säilytyslaatikoita), on viimeistään aika vähentää tavaran määrää.
No joo, on mulla järkevässäkin käytössä pari isohkoa muovista säilytyslaatikkoa; häkkivarastossa säilöttäviä kausivaatteita varten, sekä yksi peltipurkki, johon laitan aina ne uusien vaatteiden mukana tulevat varanapit. Aiemmin niitä pieniä varanappipussukoita ajelehti ties missä laatikoiden pohjilla ja säilytyskoreissa, tuo peltipurkki on niille ihan sopiva ja käytännöllinen. Tosin nyttemmin olen ajatellut, että vaatteiden varaNEPPARIT ja painonapit voisin kyllä säästämisen sijaan laittaa suoraan roskiin, tai lahjoittaa johonkin (kunhan keksin minne), koska a) en osaa laittaa sellaisia vaatteisiin -> b) en ole IKINÄ käyttänyt näitä varaneppareita/painonappeja. Tavallisia "ommeltavia" nappeja kylläkin.
Onko "painonappi" muuten niiden esim. farkuissa olevien nappien oikea nimitys? Vai miksi niitä kutsutaan? Siis ne yleensä metalliset napit, joissa on kaksi (tai useampi?) osanen, ja ne painetaan vaatteeseen ylä- ja alapuolelta jollain työkalulla niin, että kangas jää sinne väliin... Korjatkaa, jos muistan väärin :)
Minäkin jatkoin taas eilen raivausta. Vihdoinkin kaikki minun ja miehen vaatteet ovat löytäneet uuden, paremman säilytyspaikan. Roskaakin löytyi 2 jätesäkillistä! Uutta tavaraa huusholliimme on tullut tosi vähän, koska ostolakkoni on pitänyt hyvin. Kaksinkertainen hyöty, rahat säästyy eikä tavaraa tulee lisää :)
VastaaPoistaNimenomaan, ostolakosta ja roinanraivauksesta saa kaksinkertaisen hyödyn, ihanan palkitsevaa hommaa! :)
PoistaMinultakin löytyy niitä varanappi/neppari pussukoita joka paikasta :) Päädyin ottamaan talteen vain ja ainoastaan tavalliset napit ja muut heitin roskiin. En minäkään ikinä ole niitä tarvinnut..
VastaaPoistaEn vielä kerennyt lukea blogiasi pitemmälle, mutta palaan ehdottomasti :) Rojunraivaus on täälläkin käynnissä, ei ihan yhtä joka päivä, mutta toisinaan taas reilummastikkin. Odotan innolla tyhjiä laatikoita!
Minäkin tykkään ostella säilytyslaatikoita ja kas kummaa, nyt kun raivaus on edennyt jo jonkin verran niin minulla onkin kauhea keko varastossa erikokoisia laatikoita/koreja/purnukoita.. Toisaalta sieltä on kyllä hyvä sitten hakea jos sattuisi tarvitsemaan, mutta loppupeleissä luulen että niitä on liikaa. Harmittelen etten ole ostanut aina vaikka samankokoisia tai edes samanvärisiä laatikoita, passaisivat paremmin tyhjiin kaappeihin :)
Kiitos kommentista, kiva että tykkäsit ja tervetuloa vaan lueskelemaan toistekin :)
PoistaBtw, minkäslaisia säilytyslaatikoita sinulta löytyy, olisiko niitä mahdollista esim. maalata samanvärisiksi, jos eriparisuus häiritsee...?
Olen koettanut sijoittaa saman värisiä säilytysratkaisuja avonaisille hyllyille ja sitten tunkea kaappeihin niitä "eriparisia". Minulta kuuleppas löytyy muovisia ja pahvisia, punottuja ja kankaisia, peltisiä ja lasisia :D Tämän hetkinen kompromissini on, että olemassa olevia säilytystavaroita pitää käyttää. Uusia saa ostaa vasta sitten kun joka ikinen kaappi on käyty läpi ja jos sitten vielä tarvetta ilmenee. Eli käytännöllisyys ennen kauneutta ;)
Poista