torstai 3. tammikuuta 2013

Mistä säästän II

Kirjoitin tokaan postaukseen, että eniten rahaa (turhaan) luulen laittaneeni vaatteisiin ja sisustukseen. Vaatteista tulikin jo höpistyä, nyt on sitten sisustuksen vuoro.
En siis ole sisustamista koskaan harrastanut siinä määrin, että meillä olisi kalliita design-esineitä, tai kotimme näyttäisi ”kuin sisustuslehden sivuilta”, mutta suhteellisen paljon kuitenkin olen rahaa saanut tähän puuhaan palamaan. Osa hankinnoista on tietysti ollut suht järkeviäkin, mutta kyllä niitä turhia ostoksia on todella tullut tehtyä...

Lähinnä olen ostellut kaikenlaisia ”pikkuasioita”, kuten uusia verhoja, koristetyynyjä tai niiden päällisiä, torkkupeittoja, erilaisia kynttilänjalkoja tai muuta sisustuskrääsää, halpoja sisustustauluja, pöytäliinoja, erilaisia mattoja jne. Pikkuostoksia joo, mutta näistähän tulee yhteenlaskettuna ihan järkyttävä summa! Ja mikä pahinta, suurin osa näistä on kuitenkin jäänyt käyttämättä tai käyttö on ollut todella vähäistä. Häkkivarastosta löytyy tälläkin hetkellä eteiseen hankkimani kahdet edelliset matot tarpeettomina (nyt on kolmannet lattiassa). Ja mistä syystä ne ihan ehjät ja käyttökelpoiset matot siellä tarpeettomina nököttävät, no, kun ”halusin jotain uutta kotiin, halusin saada kodista trendikkäämmän näköistä, sisustuslehdissä/postimyyntikuvastoissa näkyi paljon nätimpiä mattoja...”

Olenkin nykyään lakannut tilaamasta ja ostamasta sisustuslehtiä laisinkaan, postimyyntikuvastojakin yritän vältellä (se onkin vähän haasteellisempaa, lähettelevät ruojat niitä pyytämättä tänne kotikynnykselleni asti!) Vaikka sisustuslehtiä on sinänsä ollut mukava selailla ja ihastella kauniita kuvia ja ihmisten (öky-)koteja, ovat ne kuitenkin aiheuttaneet minussa sen, että olen tullut tyytymättömäksi omaan kotiini, kotini sisustukseen ja tavaroihin. Sisustuslehdissä on aina jotain ”uutta ja ihanaa”, jonka rinnalla ne vanhat omat tavarat /tekstiilit/tapetit/sisustusratkaisut tms. eivät näytäkään sitten enää miltään. Ja sitten syntyy täysin turha halu/”tarve” hankkia kotiin sitä Jotain Uutta ja Parempaa jonka jälkeen kotini olisi yhtä ihastuttava kuin niissä lehdissä!
...ja pääsinkö koskaan siihen pisteeseen, että ”tämän vielä tarvitsen!”-hankinnan jälkeen olisin ollut vähän pidemmänkin aikaa täysin tyytyväinen sisustukseeni ja kotiini ”nyt on tosi hyvä ja mitään en enää tarvitse”? No en tietenkään. Aina tuli uusia sisustuslehtiä, uusia kuvastoja, uusia tavaroita, uutta haluttavaa ja ”tarvittavaa”. Ja näinhän tämän kuuluukin mennä, ainakin markkinamiesten mielestä...

Kun tajusin tämän, ja kuinka paljon rahaa tähän pikkuhiljaa paloikaan, PÄÄTIN, että jatkossa olen tyytyväinen kotiini tällaisena kuin se on. Ja kun oikeasti miettii, niin eihän täällä mitään varsinaista vikaa edes ole. Pintamateriaalit ovat ihan tarpeeksi kivat ja ehjät (no okei, pari huonetta kaipaa tapetointia ihan oikeastikin, mutta niillä ei ole kiirettä), keittiö ja sen kaapistot ovat ehjät, toimivat ja siistit (olkoonkin, että ovat hivenen ”ysäriä”..mitä väliä?) verhoja on jo tarpeeksi, pöytäliinoja samaten (joita en edes kovin usein käytä) jne.
Olen ainakin omalla kohdallani sitä mieltä, että tyytyväisyys kotiin(kaan) ei tule uusia sisustustavaroita ostamalla, sillä aina tulee jotain vielä uudempaa ja parempaa. Nyt trendikkäät keittiöt, sisustustavarat ja materiaalit ovat parin vuoden päästä ”ihan vanhaa mallistoa ja epämuodikkaita” ja mikäli haluaa, että koti on kuin sisustuslehdissä, joutuu ostamaan jatkuvasti uutta ja heittämään vanhaa pois, vaikka se olisi vielä ihan käyttökelpoista, siistiä ja ehjää. (Ja eipä siinä, se joka haluaa näin tehdä, ihan vapaasti, en ole muita tuomitsemassa. Itse en vain koe tätä -enää- tarpeelliseksi enkä järkeväksi, ja tässä asiassa pystyn säästämään rahani johonkin minulle tärkeämpään ja mielekkäämpään).


Kotini ulkonäkö ei kuitenkaan ole minulle täysin yhdentekevä. Olenkin päättänyt, että turhien sisustustavaroiden ostamisen sijaan teen kodistani viihtyisää ja kaunista lähinnä panostamalla kodin siisteyteen.. ja se todella tekee jo PALJON ja toimii. :) Isollakaan rahalla sisustettu koti ei ole kaunis eikä viihtyisä, jos se on sotkuinen tai likainen. (Täytyy kyllä myöntää, että ei meilläkään aina ole siistiä ja siisteyteen saa tosiaan panostaa, lapsiperhe kun ollaan..)
Lisäksi kiinnitän huomiota siihen, että jo olemassa olevat tekstiilit sopivat toisiinsa, eli esim. samassa huoneessa olevat verhot, pöytäliina jne. eivät riitele keskenään värien tai kuvioiden puolesta.
Viihtyisäksi kodin tekee mielestäni myös se, että tavaraa ei ole liikaa. Se lisäksi helpottaa kummasti kodin siistinä pitoa :)

1 kommentti: