keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Päivän kulut

Palasin tänään joululomalta koulunpenkille. Valitettavasti koulun opiskelijakahvila ei ollut vielä auennut, joten jouduin ostamaan kahvini koulun lähellä sijaitsevasta "oikeasta kahvilasta". Keskikokoinen kuppi kahvia maksaa siellä 1,50 €, opiskelijakahvilasta kahvin saisi eurolla! Kyllä siitäkin pitkä penni kertyy, varsinkin jos sattuu olemaan pitkä koulupäivä, jolloin kahvia "tarvitsee" useamman kupillisen :)

Ajattelin kuitenkin, että jatkossa sinnittelisin pitkinäkin päivinä vain yhdellä opiskelijakahvilasta ostetulla kahvilla. (Aamuisin voisin ennen kouluunlähtöä keittää päivän ensimmäisen kupilliseni edullisesti kotona. Tähän saakka en ole niin tehnyt, vaan ostanut aamukahvin koululta, kun ei ole muka ollut aikaa, tai ehkä lähinnä viitseliäisyyttä, tai sitten en vain ole tottunut keittämään arkiaamuisin kahvia kotona...) Näin toimien "kahvilakahviin" menisi kuukaudessa vain noin 20 euroa. Paljonhan sekin on! Pitäisiköhän lopettaa koko kahvinjuonti ja alkaa hörppiä pelkkää vettä! ...no, jos pysytään kuitenkin kohtuudessa, tässä nuukailussakin... ;)
Jos jatkaisin vanhojen tapojeni mukaan ja ostaisin 2-3 kupillista per koulupäivä, menisi 40 - 60 euroa/kk. Säästän siis 20 - 40 euroa kuussa, joka yhden lukukauden aikana tekee säästöä jo 180 - 360 euroa. Mitähän niistä pienistä puroista onkaan sanottu... :)


Rahaa meni tänään myös ruokakauppaan. Tosin yllättävän vähän, vain 14,45 €, ostin kuitenkin n. 5 kiloa ruokaa (punnitsin kotona :D ). Ostin 3 kurkkua, yhden kesäkurpitsan, sipulia, naudan jauhelihaa, 2 kg perunoita, kananmunia ja rasiallisen kiivejä. Niistä sai mm. tehtyä perheelle päivällisen kasvislisukkeineen, ja ruokaa jäi jäljelle vielä parin aterian verran ( --> jääkaappiin ja huomiselle). Ostamistani perunoista en keittänyt kuin puolet, joten pussillisesta riittää vielä toisenkin kerran perheelle aterian lisukkeeksi. (Peruna on halpaa ruokaa, kuten kaikki tietää.)





9 kommenttia:

  1. Mullakin oli tänään ihan samat mietteet kuin sulla, eli yritän nyt nuukailla kahvin kanssa, eli yritän vähentää kahvin juontiani hieman. Mutta ei ehkä kannata ryhtyä juomaan pelkkää vettä ;)

    VastaaPoista
  2. No niin, tässähän meillä on sitten hyvä konkreettinen säästökohde molemmilla :) ja joo, kohtuus kaikessa, myös nuukailussa...

    Hienoa muuten saada ihka ensimmäinen kommentti omaan blogiin! Kiitos siitä!

    VastaaPoista
  3. Hienon blogin olet saanut aikaiseksi, ekakertalaisena.

    Luin just sun sisustusjuttua ja mietin mikset myy eteenpäin ns turhia tavaroit. 2 eteisen matot kellarissa esimerkiksi. Turhaa tilaa vievät ja varmaan niistä muutaman euron saa.

    Mun miehellä on mökki ja olen just mattoja ja muita katsellut kirppareilta ja netistä.

    Mun lankeemus on kaikenmaailma kipot ja kapot. Taas hairahduin kirpparilla ihanaan tuikkukippoon, 1 E. Enkä ole edes kova kynttilänpolttelija!? Ja sain juuri joululahjaksi Mariskoolin, mutta sehän on tietysti paketissa keittiön kaapissa... Kummallinen on ihmismieli ;)
    Terkui ritulii

    VastaaPoista
  4. Heippa,

    heti tuli mieleen, että keittele termariin/termosmukiin kahvia. Vai oisko tämä liian extremeä? :D Niitä termosmukeja on tosi kivojakin, mutta siitä ei taas sitten tule säästöä, jos joutuu ihan uuden ostaa säästämisen takia...

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentista ja kehuista :)

    Olisi kyllä järkevää laittaa ylimääräiset matot ja turhat tavarat myyntiin, olet ihan oikeassa, turhaa tilaahan ne tosiaan vievät. Mä oon vaan niin saamaton tossa asiassa.. olen kerran myynyt kaikkea itselleni turhaa tilpehööriä kirpputorilla, mutta se "vaiva"... (varaat kirpparipöydän, maksat siitä, kannat tavarat sinne, hinnoittelet, käyt järjestelemässä pöytää ja sitten lopuksi kannat kaikki myymättä jääneet tavarat pahimmassa tapauksessa takaisin kotiin) Tietenkin voisi myös myydä matot helpommin netin kautta, mutta tässä taas kynnyksenäni on se, että en esim. osaa siirtää kuvia kamerasta tietokoneelle (joo-o :D ) enkä osaa tehdä myynti-ilmoituksia huuto.netiin tms. Ei varmaan olisi mahdotonta opetella, mutta tähän asti olen heivannut turhia kamoja joko UFFille (vaivatonta ja helppoa heittää vaan säkillinen vaatetta keräyspisteeseen) tai SPR:n kirppikselle (sinnekin tavarat saa vaan viedä ja jättää). Rahaahan niistä ei näin kyllä saa...

    VastaaPoista
  6. Hei, termari-idea on kyllä hyvä! :)

    En tiedä kehtaisinko itse kaivaa koulussa repusta termaria (ei pitäisi ehkä välittää toisten mielipiteistä näin paljon, että jättää jotain tällaista tekemättä sen vuoksi että "pelkää olevansa nolo" :D )
    mutta tuota ideaa mieheni voisi toteuttaa työssään! Hän on "rekkakuski" ja käy joskus useastikin päivän aikana hakemassa take-away-kahvia huoltoasemilta. Termarikahvit autossa tulisivat paljon halvemmiksi, ja luultavasti olisi myös helppoa ja kätevää?

    VastaaPoista
  7. Kivan ja hyödyllisen blogin olet aloittanut. Itse olen soveltanut "yön yli nukkumissääntöä", seuraavana päivänä ei eilinen pakko saada -juttu tunnukaan enää niin välttämättömältä. Myös kannattaa laskea oma puhtaana käteen tuntipalkkansa, silloin konkreettisesti tajuaa kauanko jonkun ostoksen eteen on töitä tehtävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :)

      Yön yli nukkuminen ennen ostoksia (tai muita tärkeitä päätöksiä) on kyllä erittäin varteenotettava vinkki. Heräteostosten houkutus laantuu yleensä yön aikana huomattavasti. Säästyy ylimääräiseltä rahanmenolta, ja usein myös turhalta krääsältä :)

      Poista
  8. Termarikammo pois ja keitä itsellesi kuppi ja miehelle myös. Pääkaupunkiseudulla moni opiskelija/nuori juo termarikupista kahvia bussissa ja junassa, olen huomannut. Jos vaikka mies joisi pari kuppia termarista ja kerran pari huoltsikalla niin siitäkin tulee säästöä. siitä yhdestä kahvipaketista kun tulee n 50 kupillista (muistaakseni) niin mietippä mikä säästö!

    VastaaPoista